Friday, May 7, 2010

Walking on sunshine

Kello 20:01 istumme treeniksemme keittiössä. Nyt 20:03. Edelleen tökkii. Nyt lähtee. Paljon on tapahtunut sitten viime näkemän. Laivaneitsyys tuli ja meni Silja Europalla yhdessä Corona Skiesin poikien kanssa, josta koko köörille mitä suurimmat kiitokset! Jokavuotinen Lemmenlautta -risteily koitui siis myös meidän kohtaloksemme - onneksi. Pakettiautollinen soittokamaa ja voiteluaineita siirtyi rikkinäisen hissin kautta ravintolan keittiöön ja siitä edelleen ravintolan käsittämättömälle lavalle. Meininki kuitenkin äityi äärettömyyksiin keikkasetin kuluessa. Super! Hauskan keikan jälkeen olikin aika siirtyä itse risteilylle.

Seuraava aamu alkoi vissiin Tax Free -vierailulla ja laivan tarjoamalla aamupalalla. Saundtsekkimme laivan päästagella Ocean Clubilla oli lukujärjestyksessämme seuraavana. Homma hoitui melkoisen lutvikkaasti ja siirryimmekin taas takaisin risteilylle. Laivan keinumisesta huolimatta pysyimme muodostelmassa koko keikan ajan ja yleisöstä Espoon joku kuningas tulikin kehumaan suoritustamme. Kiitos Espoo! Kiitos risteily!

Turku Bandstand 2010 -mittelöissä joukkueellemme lohkesi finaalipaikka, jossa meille suotiin kunnia nousta kolmannelle pallille. Turun Klubilla soitettu finaalikeikka oli aistikas, hikinen, sykähdyttävä, loistava, pysäyttävä, ravistava, herkkä, mieletön, neitseellinen, kaunis, mieleensyöpyvä, iloinen ja ennen kaikkea äärettömän hieno kokemus bändillemme! Sekä bändi että yleisö osoittivat yhdessä todellisia viihtymisen merkkejä. Kiitos Klubi ja TBS!

Neljän tunnin yöunien jälkeen firmamme irtoutui hetkeksi arjen realiteeteista ja suuntasi viikoksi kohti Rukan lumisia nyppylöitä (Kiitos Poikamies!). Bändimme osasi lasketella, istua pulkassa, hiihtää ja tehdä omia latuja, grillata, tehdä lumiukon ja lumihemulin, rikkoa luonnon koskemattomuuden ja rauhan, juhlia, tilata taksin, saunoa ja kylpeä sekä nauttia ennalta-arvattavasta seurasta. Tuli myös syötyä ja juotua todella hyvin (kiitos Mummu!)!

Seuraava kuukausi vierähti Konttisen sanoin kaikennäköisissä hommissa.

Vappuna otimme aurinkoa Turussa ja seuraksemme saapui MTV3:n kymppiuutisten kevennyksestäkin tuttu mies, Lapin shamaani-uimari, joka tunnetaan nykyisin myös nimellä Justin Iltanen. *yleisö mylvii* Vapun kohokohdat: Tuulin loihtimat hampurilaiset, Pahin Kama, Powerball, leikkipuisto, tivoli, jokilaivat, Konttinen Hesessä, basisti postiluukussa, kesän alku, videot ja valokuvat sekä hyvä tunne tulevasta. Jälleen ajoissa alkanut, mutta pitkäksi venynyt Vappu oli ohi.


Kesän keikoista osa on jo sovittu ja muutamat neuvottelut on vielä käynnissä. Tulevaisuus näyttääkin keikkakesän suhteen varsin kivalta. Päivittelemme päivämäärät sivuille alta aikayksikön sitä mukaan kun keikat ovat varmistuneet.

Paljon on minuutteja kulunut myös kolmen uuden laulun ja yhden uuden musiikkivideon työstöön. Kaksi biiseistä on viimeistelyä vaille valmiina ja yhden nauhoitukset alkavat ja loppuvat ensi viikon alussa. Viimeksi mainittu on seurausta Turku Bandstand menestyksestämme. TBS-finalistit nauhoittavat kokoelmalevyn, johon otammekin osaa yhden raidan verran. Julkaisemme koko paketin mahdollisimman pian kesän alussa. Kyseinen materiaali pyörii kuitenkin jo iloisesti setissämme ja on kuunneltavissa tulevilla keikoillamme. Lisää infoa tulee tuutista kunhan tuutti sitä heruuttaa. Kello on nyt 23:48.

Now playing: Justin Iltanen - Love Me.

-Samuli-Tapio Johannes, Tuomas Kalle Olavi, Asko Tapani ja vähän Antti Veikko Anteroki